Heippa!
Nyt on taas hurahtanut yksi kuukausi enemmän täällä aavikon keskellä. Helmikuussa tapahtui jo vähän enemmän kaikenlaista, mentiin muun muassa morsiamen "polttareihin" sekä Rotaryn konferenssiin Monterreyhin, jonne tuli vaihtareita kaikista Meksikon piireistä.
Nyt maaliskuun lopussa mun sukulaisella on häät, joten morsian piti Monterreyssä omat polttarinsa. Juhla oli iso ja mielestäni vastasi Suomen häitä :D saatiin pieniä lahjoja ja syötiin hyvin. Häistä tulee varmasti todella hienot, kun polttaritkin olivat suuret.
Ostettiin koiranpentu matkalta. |
8.2. käytiin kaverin 18v synttäreillä.
|
Haha, onhan sitä uus harrastuskin tullut aloitettua, sillä ratsastus. Oon aina pelännyt hevosia enkä muutenkaan niistä tai ratsastuksesta välittänyt, mutta olihan se ainakin kerran hevosen selkään noustava, kun perheellä niitä on, eikä jäänyt vikaksi kerraksi. On kyllä tosi hauskaa, varsinkin kun maastona on kaktuksia ja muita piikkikasveja!
Vietettiin 14.2. koulussa ystävänpäivää. Tunteja ei ollut ja katsottiin vain elokuvia ja vaihdettiin lahjoja.
23.2. lähdettiin aikaisin aamulla pikkukaupunkiin nimeltä Múzquiz. Päivän tavoitteena oli kiivetä vuorella 17 km, ja onnistuttiin! Oli kauniit maisemat ja ihana ilma, niin ihan kivaa se loppujen lopuksi oli, vaikka alkuun vähän epäilyttikin. Jalat olivat kyllä vähän kipeät jälkeenpäin.
Käytiin Del Riossa Meksikon ja Guatemalan suurlähetyksissä vierailemassa, sillä ollaan tekemässä Rotaryn kanssa sellaista projektia, josta kirjoittelen myöhemmin lisää.
Sain myös vihdoin Meksikon ns. opiskelijaviisumin. Eihän sillä kestänyt kuin noin 6 kuukautta.
Ja lopulta koitti kauan odotettu Monterreyn matka. Lähdettiin sinne minibussilla ja poikettiin Sabinasin ja Saltillon kautta ottamassa muita vaihtareita kyytiin. Yhteensä paikalle saapui vähän alle 200 vaihto-oppilasta ympäri Meksikoa kaikista maista. Huoneeseeni sattui 3 brassityttöä ja minä haha. Oli kyllä päässyt vähän ruostumaan kielitaito, niin englannin kuin suomenkin osalta, koska pääsin sitä puhumaan kahden suomitytön kanssa pitkästä aikaa.
Ensimmäisenä päivänä mentiin Rotaryn konferenssiin, ja pidettiin siellä lippukulkue, jossa kaikkien maiden liput kannettiin sisälle oman maan edustajiensa johdolla kansallislaulun soidessa.
Tämän jälkeen lähdettiin kävelemään hotellilta museota kohti, jossa oltiin jonkin aikaa, minkä jälkeen lähdettiin puistoon. Siellä mentiin samanlaisen "jokiristeilyn" kyytiin jossa olin jo aikaisemmin ollut. Myös päästiin pikku bussiajelulle puistossa, jonka jälkeen saatiin omaa aikaa.
Seuraavana aamuna aamupalan jälkeen lähdimme busseilla kohti Grutas de Garcia -nimistä paikkaa. Se on vuori, jonka sisäpuoli on ajanmyötä muotoutunut erilaiseksi. Tämän jälkeen lähdettiin Museo del Desiertoon Saltilloon, joka käytiin aika nopsaa läpi myöhän saapumisen takia. Museossa oli niin historiaa, eläintarha sekä kaktuksia. Illalla meillä oli Noche Mexicana toisessa hotellissa, jossa oli Rotareita kaikkialta maailmaa. Yksi mies tuli kysymään multa jopa että puhunko ruotsia, kun oli sieltä kotoisin.
Viimeisenä päivänä lähdettiin kohti Bioparque Estrellaa, joka on suuri eläintarha safari. Eläimet siis asuvat käytännössä vapaina suurella alueella, jota kierrettiin pikkubussilla. Alueella oli myös kaikenlaista muuta tehtävää, kuten pieni köysirata, johon mentiin. Illalla meillä oli vielä illallinen ja vietettiin ilta yhdessä "noche de antro". Seuraavana aamuna lähdettiin jo kohti kotia.
- Iida
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti