Viimeisiä päiviä viedään ennen lentokoneeseen nousua. Nyt yritän vain nauttia kesästä, Suomesta ja ihmisistä ympärilläni.
Rotarybleiseri saapui vihdoin postissa heinäkuun puolivälissä. Sitä pääsen käyttämään ensimmäisen kerran 4 päivän päästä, kun vaihtovuosi alkaa meillä kaikilla Meksikoon lähtijöillä.
Tuliaisetkin olen nyt saanut hankittua. Mukana on Finlaysonin muumipyyhkeitä, Marimekon servettejä sekä Muumi-servettejä, kangaskasseja Marimekolta ja Finlaysonilta sekä patalappuja. Servettejä on enemmänkin, jotta voin antaa niitä myös vierailuiden ohessa sukulaisille. Ostin myös suomalaisia herkkuja, kuvassa olevien lisäksi on vielä Turkinpippureita. Vien myös muutaman esitteen Hämeenlinnasta sekä villasukat. Ajattelin myös, että olisi kiva antaa jotkin kortit perheille, joten valitsin Muumi-kortteja. Näihin pitäisi vielä joku teksti keksiä.
Pidimme pienet läksiäiset kahden hyvän ystäväni kanssa mökillä. Mökkireissusta tuli ikimuistoinen monella tapaa, ja itkuhan siinä tuli, kun astuimme mökkiin sisälle ja Annika yllätti meidät täysin. Hän oli ostanut minulle Meksikon lipun ja Mimmille, joka lähtee syyskuussa Italiaan vaihtoon, Italian lipun. Kiitos todella paljon!!
Toiset läksiäiset pidimme kavereiden ja sukulaisten kanssa. Meksikolaista ruokaa en vielä osaa tehdä, joten sitä pääsen kokkaamaan muille vasta vuoden päästä. Tuntuu todella hassulta sanoa heipat vuodeksi, koska en oikein kunnolla vielä ymmärrä, etten vuoteen tosiaankaan heitä näe.
- Iida