Heti alkuun tuleville vaihtareille, jos te tätä päädytte joskus lukemaan. Aloittakaa tekemään kaikki asiat valmiiksi ajoissa!! Jos joku sanoo, että itse hakemus on vaikea tehdä, niin sen jälkeiset luvat ja paperit ym. ovat paljon vaikeampia. Mutta kyllä niistäkin selviää!
Sain Guarantee Formin Meksikosta jo kesäkuun alussa. Viisumin sain haettua aika piakkoin siitä, ja ajattelin, että olen tehnyt jo melkein kaiken. Nyt heinäkuussa kuitenkin tajusin, että minunhan pitäisi vielä tehdä kaiken maailman lupalappuja ja saada niihin notaarin vahvistuskin. Jatkolennon Monterreyhinkin ostin, mutta se olikin liian aikainen epäselvien ohjeiden vuoksi, joten se piti vaihtaa. Olkaa siis ajoissa näiden asioiden kanssa ja tarkistakaa, että olette tehneet kaikki asiat.
Sain tällä viikolla käyntikortit, joita voi antaa vaihtareille ja muillekin. Tämä on yksi Rotary-vaihtareiden perinne pinssien lisäksi. Kiitos Annelle, kun teit nämä!
Koepakkaamisenkin olen aloittanut. Tällä hetkellä itse asiassa säilytän melkein kaikkia vaatteitani matkalaukussa, sillä en halua enää täyttää kaappeja ja laatikoita, kun ne olen jo kertaalleen tyhjentänyt ja siivonnut tänne tulevaa meksikolaista poikaa varten.
Odottelen vielä(kin) edustustakin saapumista. Yleensä takit ovat jo saapuneet tähän mennessä, joten aloin miettimään, että missähän oma takkini viipyy, koska muut olivat sen jo saaneet. Laitoinkin tälle firmalle viestiä. Pian he vastasivat, että paketti oli palautunut sinne, koska sitä ei oltu haettu, koska en ollut saanut ilmoitusta. He laittoivat sen kuitenkin uudestaan postiin, joten ehkä se kohta saapuu. Myös loput tuliaiset on vielä ostamatta. Enää 18 päivää lähtöön!
- Iida



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti